Monimuotoiset perheet ovat yhä yleisempiä nykypäivän yhteiskunnassa, ja niihin voi liittyä esimerkiksi uusperheitä, yksinhuoltajuutta ja oheishuoltajuutta.
Oheishuolto tarkoittaa sitä, että henkilö määrätään lapsen huoltajaksi vanhemman tai vanhempien ohella. Silloin lapsella on aina useampi kuin yksi huoltaja.
Oheishuoltaja taas on henkilö, joka on tuomioistuimessa suostumuksensa perusteella määrätty toimimaan lapsen huoltajana vanhemman tai vanhempien ohella. Oheishuoltaja voi olla esimerkiksi isovanhempi, toinen läheinen sukulainen tai muu tärkeä henkilö lapsen elämässä.
Oheishuoltajuutta voivat hakea toinen lapsen vanhemmista, lapsen vanhemmat yhdessä, lapsen huoltaja taikka sosiaalilautakunta.
Oheishuoltaja-asia lähtee liikkeelle kirjallisella hakemuksella käräjäoikeuteen.
Lastenvalvoja voi vahvistaa oheishuoltosopimuksen, mikäli vanhemmat ovat asiasta yksimielisiä. Oheishuoltoa voidaan hakea myös tuomioistuinteitse käräjäoikeudesta.
Tuomioistuin voi päättää, että lapsen huolto uskotaan vanhempien ohella yhdelle tai useammalle henkilölle, joka on antanut siihen suostumuksensa.
Oheishuoltajalla on kaikki huoltajan oikeudet, myös tiedonsaantioikeus lapsen asioissa ja puhevalta lasta koskevissa asioissa.
Oheishuoltajalla ei kuitenkaan ole esimerkiksi elatusvelvollisuutta.
Hitsaajankatu 22-24, 00810 HELSINKI | Fredrikinkatu 33B, 00120 HELSINKI