Lapsen huolto

Lasten ja perheiden lakiasioihin erikoistunut lakitoimisto Uudellamaalla

Ota yhteyttä
kauppakamari suomen yrittäjät

Lapsen huolto

Lasten ja perheiden lakiasioihin erikoistunut lakitoimisto Uudellamaalla

suomen yrittäjät kauppakamari

Lapsen huolto

Toimistomme lakimiehet avustavat huoltoriidoissa käräjäoikeudessa ja tuomioistuinsovittelussa.

Lapsen huollolla tarkoitetaan lapsen henkilökohtaisten asioiden hoitoa ja huolenpitoa lapsesta tämän yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Huoltajat päättävät muun muassa lapsen hoidosta, kasvatuksesta, koulutuksesta, asuinpaikasta, harrastuksista sekä muista henkilökohtaisista asioista, kuten lapsen nimestä, uskontokuntaan kuulumisesta, terveydenhuollosta, varhaiskasvatuksesta ja passista.

Lapsi voi olla vanhempien yhteishuollossa tai toisen vanhemman yksinhuollossa. Yhteishuolto tarkoittaa sitä, että huoltajat päättävät ja huolehtivat yhdessä kaikista lapsen huoltoon kuuluvista asioista. Yksinhuolto tarkoittaa sitä, että lapsella on vain yksi huoltaja, joka tekee lasta koskevat päätökset yksin.

Huoltajien tehtäviä on mahdollista jakaa tehtävänjakomääräyksin esimerkiksi siten, että toinen huoltaja päättää yksin joistakin huoltoon liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi lapsen koulunkäyntiin liittyvistä asioista ja huoltajat päättävät yhdessä muista asioista. Tällöin huoltomuoto on kuitenkin yhteishuolto.

Jos vanhemmat ovat eri mieltä lapsen huollosta eivätkä saa siitä sovittua, käräjäoikeus voi ratkaista lapsen huoltoa koskevat riitaisuudet. Toimistomme lakimiehet avustavat huoltoriidoissa käräjäoikeudessa ja tuomioistuinsovittelussa.

Yhteystiedot

Ota yhteyttä

Asiantuntijamme

Image of Sini Vaittinen
Sini Vaittinen Lakimies, Oikeustieteen maisteri, Kasvatustieteiden maisteri
Image of Kim Hakala
Kim Hakala Lakimies, Oikeustieteen maisteri
Placeholder image for person without image
Samuli Malminen Lakimies, Oikeustieteen maisteri
Image of Venla Pääkkönen
Venla Pääkkönen Oikeustieteen ylioppilas
Placeholder image for person without image
Anniina Purje Oikeustieteen ja kauppatieteen ylioppilas

Lex Civilis Oy

Hitsaajankatu 22-24, 00810 HELSINKI | Fredrikinkatu 33B, 00120 HELSINKI

toimisto@lexcivilis.fi

Tietosuojaseloste